Siirry suoraan sisältöön

Jyväskylän MM-ralli 2021 on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita

  • tehnyt
Ralliauto ajossa

Jyväskylän MM-ralli 2021 järjestettiin poikkeuksellisesti lokakuussa, sillä koronan takia kilpailua siirrettiin hieman myöhemmäksi. Suomalaiset rallifanit pääsivät näin ollen nauttimaan ralliautoilusta Keski-Suomen sorateillä. Suomen osakilpailu on nauttinut aina suurta suosiota niin katsojien kuin kuskienkin keskuudessa. Tämä johtuu pääosin siitä, että monet erikoiskokeet ajetaan leveillä sorateillä. Näin ollen vauhdit kasvavat suuriksi ja tarjolla on myös useita hyppyreitä.

Jyväskylän MM-ralli 2021 ajetaan hienoissa maisemissa Keski-Suomessa

Suomalaiset kuskit eivät tällä kertaa mahtuneet kolmen parhaan joukkoon, sillä paras suomalainen oli Esa-Pekka Lappi neljännellä tilallaan. Näin ollen palkintosija jäi yhden sijan päähän, joten tulosta voi pitää kohtuullisena. Suomalaiset ovat perinteisesti pärjänneet Suomen kisassa loistavasti, ja ulkomaalaiset kuskit ovat alkaneet voittamaan kisaa vasta viime vuosien aikana.

Keski-Suomi tarjoaa ralliautoilulle mahtavat maisemat, sillä suurin osa erikoiskokeista ajetaan maaseudulla ja satojen järvien keskellä. Varsinkin siis paikan päällä rallia seuraavat pääsevät nauttimaan hienosta luonnosta samaan aikaan. Muualta Suomesta tulevat katsojat pääsevät paikalle helposti, sillä keskeinen sijainti mahdollistaa lyhyet matkat lähes mistä tahansa. Paikalle pääsee myös julkisilla, joten vaihtoehtoja on riittävästi.

MM-rallit sopivat koko perheelle

Kisoja on helppo lähteä katsomaan vaikka koko perheen voimin. Majoitustakin on löydettävissä Jyväskylästä, josta on kätevä siirtyä erikoiskokeille. Toinen vaihtoehto on majoittua Tampereelle, sillä osa erikoiskokeista on kohtalaisen lähellä Tamperetta. Matkaan kannattaa lähteä omalla autolla, sillä siirtymät ovat useita kymmeniä kilometrejä.

Avainsanat: